tiistai 20. elokuuta 2013

Kierrätyslaukku ja jämistä tuunattu takki

Vanhoista farkuista ja kirpputorilta löydetystä kangashameesta voi loihtia ihanuutta. Mulla on vanha marimekon laukku joka on todella käytännöllinen, mutta alkaa olla parhaat päivänsä jo nähnyt... Kopioin mallia omaan tekeleeseen.



Ja hame jonka löysin kirppikseltä oli aika iso, joten kangasta jäi yli. Mietin hetken, mihin kankaan käyttäisin. Naulakossa samettitakki huusi mulle. Se on ollut täysin käyttämättä, koska se oli liian hieno mun tyyliin. Tavallaan olen hankkinut sen kirpputorilta vain jotta saisin tehdä siitä itseni näköisen.

Tässä takki juuri sellaisena kun olen sen kirppikseltä ostanut.

Ja takki tuunattuna hameesta jääneillä jämäkankailla.

perjantai 16. elokuuta 2013

Paidan värjäystä osa kaksi

Dylon wash&Dye pussi lämpöiseen vesisankoon. Annoin "vaikuttaa" 4 tuntia. Välillä nostaen sankoa, jotta paitaan tarttuisi liukuva väri. Punainen reuna oli kasteltu etukäteen vedellä, ettei paita imisi liikaa väriä helmoja kohti.

Ja lopputulos on vihdoinkin sitä mitä haki. Sopiva liukuväri. Siitä tuli ihana!

maanantai 12. elokuuta 2013

Haarukkaleivät


Tavallisen murotaikinan/keksitaikinan sekaan viskasin neilikkaa ja kanelia. Nams, haarukkaleivät!

torstai 1. elokuuta 2013

Novitan Paketti




Vähän mä yllätyin! Kotona odotti työpäivän jälkeen postin saapumis ilmoitus ja siinä luki "Novita kiittää". Juoksujalkaa postille katsomaan, että mitä ihmettä mä oon saanu.
Ja tämmöistä sieltä tuli. Uusin Novita lehti ja usva uutuuslanka. Ihanaa! :)

Koukutut lapaset nro.2 ja kimaltelevan langan himo



Novitan Veeraa ja Sempati Safiria. Näihin tuloo vaan himo. Ja kimaltelevasta langasta puhuttaessa, mulla pitää aina olla "erikoisempaa" lankaa kopassa. Ihan vaan inspiraation varalle. Sempati Safirit ostin kaksi vuotta sitten Seinäjokiareenalla pidetyistä käsityömessuista. Ostin mustaa, valkoista ja oranssia Sempati Safiria kutakin väriä kaksi kerää.
Mutta nyt kun viimeisiä viedään, niin iskee taas hamstraus himo.


Pakko saada lisää kimaltelevaa lankaa. Niinpä Veljekset Keskinen tarjoaa hyvällä hinnalla komiaa lankaa. Dora Sim, joka on ihanan pehmeää.
Ja koska värit osuivat lähelle omaa mieltymystä, niin sitä lähti kolme kerää joukkoon. Musta lanka jossa kimallenauha joukossa. Kimallenauha loistaa tietyssä valossa kultaiselle, vihreälle ja siniselle. Rakastuin!




sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Koukutut lapaset nro.1

Noniin, ensimmäinen haaste selätetty. Nyt osaan sitten koukuta. Kuvalliset ohjeet löytyi Novitan kevät 2012 lehdestä. Aluksi piti vähän ihmetellä, mutta nyt olen aivan ihastunut tähän uuteen opettelemaani tekniikkaan. Pinnasta tulee napakka ja melko paksu. Hyvä juuri lapasiin. Lankana käytin Novitan Veeraa ja Sempati Safiria.



keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

JämäRäsy


 Tähän perus räsymattoon sain uppoamaan ihanasti kaikki huopuvat langat ja mohairpätkät joille en ikinä keksinyt tarpeeksi hyvää käyttöä. Mulla oli niin paljon jämälankoja lankalaatikoissa, että niistä piti päästä eroon. Mutta roskiin niitä ei tietenkään voinut heittää.
Matto on virkattu viisinkertaisella langalla, aina kun yksi loppui, solmin jatkoksi toisen kerän... Tää valmistui kahdessa päivässä, kiva välityö.

Nyt ajatuksena olisi opetella uusia tekniikoita joita en vielä osaa. Haarukkapitsiä, koukkuamista ja neulakinnas tekniikka olis mukava opetella.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Punainen sileä neule

Ihanaa kun löytyi ohje aivan tavalliseen sileään neulepaitaan. Ja ohjeita kallatessa piti ottaa huomioon että lanka on paksua puuvillaa (Finlaysonin Finla 600s), enkä harrasta ikinä mallitilkkujen neulontaa. Löysin lopulta hyvän ohjeen joka oli pakko päästä toteuttamaan. Ohje löytyi Suuri käsityölehti 2/2002.


Ja tän paidan urakointi ei jää vielä tähän, sillä tää oli niin mukavan tuntuinen päällä, että siitä pitää tuunata hieman rokimpaa. Olen päättänyt liukuvärjätä mustaksi paidan. Kun sen olen vielä tehnyt niin lisään siitä kuvan tänne blogiin. Käyn kirpputorilla ostamassa jonkun vanhan kattilan joka sopii askarteluun ja värjäämiseen...

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Askartelutarvike pussukat

 Lähtökohtana oli jämälangoista neulotut/virkatut palat ja kaksi pientä liinaa

Tilkkukopassa oli mukavan tuntuista hieman muovista vuorikangasta

Mä en oo ikinä ollu mikään mestari vetoketjun ompelemisessa, mutta näin se jotenkuten onnistuu


Ja eka pikkupussukka valmis

Satiininauha olikin aika haasteellista saada kiinni paksuun neulepintaan, meni "vähän" rypylle...

Tää pussukka onnistui kivasti, helmineule ja raidat näyttää ihan räsymatolta

Tässä näkyy paremmin vuorikangas ja tyyli jolla ompelen vetskarin kiinni

Tästä tuli ihana!


Ja kaikki kolme vielä samas kuvas. Nyt siivoamaan askartelu laatikoita ja käyttämään uusia pussukoita.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Sininen


Joskus tekee mieli maalata vaikka olosuhteet ei olis mitenkään otolliset...Pikkuhiprakka taidetta!

Vanha kunniaan

Mihin katoaa lopulta kirjaston vanhat kirjat kun niistä aika jättää? Mua on aina kiehtonut kaikenmailman "isoäidin pitsit" tai "perinne käsityöt" koska se on katoavaa kansanperinnettä.
Tässä upea jättiliina jonka virkkasin Novitan Kotiväki-langasta. Kirjan nimi taisi olla "kauneimmat isoäidin pitsit" tai jotakin sinnepäin. Tää liina oli nimellä "Liina 35". Kännykkä on hyvä verailu siitä kuinka iso liina tää on. Tässä oli kahden kuukauden työ mulle :)


torstai 23. toukokuuta 2013

Ja toinen tuunattu goottipaita

 Vain toisen hihan leikkaaminen pois ja pitsitopista leikattu uusi hiha tilalle.

Etuosasta pala pois ja korvasin sen pitsillä

Ja goottipaita kaksi on valmis. Tän idea lähti kyllä suoraan EMP kuvaston yhdestä ihanasta paidasta.
Tuunaaminen on niin kivaa!!

Kirppislöytöjä tuunaamaan



Kirppiksiltä löytää tosi halvalla peruspaidat ja pitsihepeneet. Eilen ihan tuunaus ajatuksella lähin etsimään varsinkin sitä pitsiä. Löytyi aika kivasti. Hyvin nukutun yön jälkeen olin saanut ideat valmiiksi, ja pääsin niitä tänään toteuttamaan.





Eli pitkähihaisesta paidasta hihat irti ja pitsistä ompelemaan uudet hihat tilalle. Kaavan otin Suuresta Käsityölehdestä 2003 vuodelta. Joustava pitsi antaa hyvin anteeksi ompelu ja muotovirheet, ainakin mulla. Jonkun pitsiyöpaidasta tulee nyt hihat paitaan. Helmassa oli ihanat röyhelöt jotka pääsevät hihansuihin koristeeksi.



Ja goottipaita on valmis!

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Huovutetut kissanlelut

Kindermunien sisällä olevat muovimunat kannattaa säästää pääsiäisen jälkeen :)

Ihanaa huopaa...

Neulahuovuta kevyesti huopaa monia kerroksia muovin päälle

Minä lisäsin kuumaan saippuaveteen mirrinminttua

Ja hajustamatonta saippuaa

Sitten vaan dipataan tuonne saippuamirrinminttu veteen ja huovuttamaan

Aluksi huopa tuntuu tosi löysältä muovin päällä

Mutta kun jaksaa vaan pyöritellä kourassa tarpeeksi kauan (kuin pullaa pyörittäisi) niin huopa jykevöityy

Sitten vuoronperään huuhdellaan valmista tuotosta kylmässä ja kuumassa vedessä kunnes kaikki saippua on huuhdottu pois

Ja tässä valmiit tuotokset. Hemmo kissa ihastui näiden tuoksuun heti :)