maanantai 28. syyskuuta 2015

Virkattu pussukka

Lanka hankintoja Tokmannilta. Kimaltelevan langan himo iski.

Virkattu pussukka. Pohja kiinteillä silmukoilla, 
keskiosa pylväitä ja yläosa taas kiinteitä silmukoita.
Vetskari ja kangasmerkki käsin harsittu.
Nako Moonlight + Novitan 7-veljestä harmaa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Oman mallin kokeilua

Haastan itseni joka kerta kun ajattelen "ei sen pitäisi kovin vaikeaa olla"
Hahmottelin yksinkertaisen kuvion ruutupaperille. 
Näyttäisi tulevan ihan kivat sukat.
Ihanaa itseraidoittuvaa lankaa taas käytössä. (7-Veljestä Raita, Meri)

torstai 10. syyskuuta 2015

Sienisato

Vuoden parasta aikaa!

tiistai 8. syyskuuta 2015

7-veljestä kirjoneulesukat


Väriä vaihtava lanka tekee kirjoneuleesta helppoa.
7-veljestä harmaa ja 7-veljestä Sateenkaari

 
Väritkin osuivat hyvin samoille kohdille.
Ohje Novita Talvi 2013 lehdessä.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kissalaukku

Nyt vihdoinkin sain käytettyä kissakankaan johonkin.
Laukku on hyvin yksinkertainen, neliönmuotoinen. Alaosan nurkat ompelin lyttyyn pieneltä matkalta jotta pohjaan saa paremman muodon.

Vuorikangas on vanhaa kangasjämää mitä en raaskinut heittää pois. Nyt sille tuli hyvää käyttöä.
Sisäpuolelle ompelin taskun kiinni. Tasku joka on vanhoista farkuista leikattu talteen.
Vetoketjun ompeleminen on aina ollu mulle vaikeaa, jouduin parsimaan käsin muutamaa kohtaa...

Mutta vain minä tiedän missä kohtaa ne mokat tuli :) Laukku on ihana!!
Ja voisin sanoa että nyt minulla on sellainen tukkaväri josta olen aina haaveillut!